torstai, 7. elokuu 2008

Mitä kaikkea ehtii vuodessa tehdä

... kun jo puolessa tuntuu menneen liki kaikki uusiksi. Katsoin noita edellisiä tekstejä, ja siitä tuntuu olevan ikuisuus! Nuo asiat on jo niin kaukaisia, vaikka ne toisaalta on hyvin muistissa, tähän väliin on tullut niin paljon muuta, että ne on painuneet jo jonnekkin kauas ajatusten tavoittamattomiin.

No mistä aletaan?

Ostettiin koti. Kuukausia ravattiin esittelyissa ja pelkkä etuovi.comin avaaminen toi jo päänsäryn. Sitten se löytyi: yksitasoinen rivarineliö, remontoitu ja siisti, ok sijainnilla ja kohtuuhinnalla. Lainapäätös oli pankista jo etukäteen, joten kaupat tehtiin nopeasti. Muutto on oma tarinansa, asunnon myyjät heittäytyivät todella hankaliksi ja aiheuttivat melkoisen stressitulvan, mutta lopulta kaikki oli ohi ja nyt ollaan ihanassa omassa kotosessa. Tai siis pankin omassa ;)

Naimisiinkin mentiin. Ei juuri juhlittu, vaan käytiin maistraatissa. Otettiin molemmat mun tyttönimeni käyttöön, pojalla pysyi isänsä nimi. Se oli kaunis päivä, mukana vain äiti ja yksi kaveripariskunta. Miestä kyllä riepoi ettei ollut mahdollista kutusa sukulaisia kotimaastaan, mutta ei se olisi mitenkään tällä aikataululla järjestynyt. Sanoin, että tehdään kakkosnäytös siellä kun aikaiseksi saadaan. Oli tarkoitus pitää kotonakin kavereille jotkut tupaantuliais-minivihikiäis-pippalot, mutta sitten päädyinkin sairaslomalla ja sekin lykkääntyi. Vihkipäivästä seuraavana lennähdimme Kreikkaan viikoksi. Oi sitä lämpöä ja aurinkoa ja niitä maisemia! Se oli ihanaa, niin rentouttavaa. Ajeltiin skootterilla ympäriinsä ja löydettiin toinen toistaan paratiisimaisempia rantoja.

Niin, sitten kotiin tultua tuli sitä saikkua. Se tuli siksi että pitäisi pysyä makuulla, ettei uusi jälkikasvu päätä aloittaa taivaltaan vielä liian aikaisin. Tehtiin siis niinkuin aiottiin, että lisää en niitä pillereitä enää hakenut. Ja siitähän meni se parisen viikkoa kun tärppäsi... mulla on joku maaginen vietti tähän ilmiselvästi. Laskettu aika on lokakuussa, nyt on siis tuo vyötärönympärys jo melko maksimaalinen. Kävely hengästyttää, ylämäkeen on toivotonta edes yrittää, ja närästys polttaa ajoin todella pahasti, mutta muuten olen ok. Alkuaika meni oksentamiseen, sitä kesti tällä kertaa tosi kauan, kuukausitolkulla, ja painokin hurahti alemmas kuin ennen odotusta. Mutta nyt siis pitäisi olla ihan jees. Maanantaina kuulen, että vieläkö menen töihin vai meneekö koko loppuaika sängyn pohjalla.

Onhan siinä tapahtumaa kerrakseen, mutta nyt ne on kaikki olleet hyviä asioita. Äiti sanoo joka kerta soittaessaan, että on ihana kuulla kun ääni on niin iloinen.

torstai, 7. elokuu 2008

Mitä kaikkea ehtii vuodessa tehdä

... kun jo puolessa tuntuu menneen liki kaikki uusiksi. Katsoin noita edellisiä tekstejä, ja siitä tuntuu olevan ikuisuus! Nuo asiat on jo niin kaukaisia, vaikka ne toisaalta on hyvin muistissa, tähän väliin on tullut niin paljon muuta, että ne on painuneet jo jonnekkin kauas ajatusten tavoittamattomiin.

No mistä aletaan?

Ostettiin koti. Kuukausia ravattiin esittelyissa ja pelkkä etuovi.comin avaaminen toi jo päänsäryn. Sitten se löytyi: yksitasoinen rivarineliö, remontoitu ja siisti, ok sijainnilla ja kohtuuhinnalla. Lainapäätös oli pankista jo etukäteen, joten kaupat tehtiin nopeasti. Muutto on oma tarinansa, asunnon myyjät heittäytyivät todella hankaliksi ja aiheuttivat melkoisen stressitulvan, mutta lopulta kaikki oli ohi ja nyt ollaan ihanassa omassa kotosessa. Tai siis pankin omassa ;)

Naimisiinkin mentiin. Ei juuri juhlittu, vaan käytiin maistraatissa. Otettiin molemmat mun tyttönimeni käyttöön, pojalla pysyi isänsä nimi. Se oli kaunis päivä, mukana vain äiti ja yksi kaveripariskunta. Miestä kyllä riepoi ettei ollut mahdollista kutusa sukulaisia kotimaastaan, mutta ei se olisi mitenkään tällä aikataululla järjestynyt. Sanoin, että tehdään kakkosnäytös siellä kun aikaiseksi saadaan. Oli tarkoitus pitää kotonakin kavereille jotkut tupaantuliais-minivihikiäis-pippalot, mutta sitten päädyinkin sairaslomalla ja sekin lykkääntyi. Vihkipäivästä seuraavana lennähdimme Kreikkaan viikoksi. Oi sitä lämpöä ja aurinkoa ja niitä maisemia! Se oli ihanaa, niin rentouttavaa. Ajeltiin skootterilla ympäriinsä ja löydettiin toinen toistaan paratiisimaisempia rantoja.

Niin, sitten kotiin tultua tuli sitä saikkua. Se tuli siksi että pitäisi pysyä makuulla, ettei uusi jälkikasvu päätä aloittaa taivaltaan vielä liian aikaisin. Tehtiin siis niinkuin aiottiin, että lisää en niitä pillereitä enää hakenut. Ja siitähän meni se parisen viikkoa kun tärppäsi... mulla on joku maaginen vietti tähän ilmiselvästi. Laskettu aika on lokakuussa, nyt on siis tuo vyötärönympärys jo melko maksimaalinen. Kävely hengästyttää, ylämäkeen on toivotonta edes yrittää, ja närästys polttaa ajoin todella pahasti, mutta muuten olen ok. Alkuaika meni oksentamiseen, sitä kesti tällä kertaa tosi kauan, kuukausitolkulla, ja painokin hurahti alemmas kuin ennen odotusta. Mutta nyt siis pitäisi olla ihan jees. Maanantaina kuulen, että vieläkö menen töihin vai meneekö koko loppuaika sängyn pohjalla.

Onhan siinä tapahtumaa kerrakseen, mutta nyt ne on kaikki olleet hyviä asioita. Äiti sanoo joka kerta soittaessaan, että on ihana kuulla kun ääni on niin iloinen.

perjantai, 4. tammikuu 2008

Ei nukuta

Eiiiiiii nukuta. Stressiä kai, liian isoja asioita pyörii mielessä, ja minä vain pyörin sängyssä yö toisensa jälkeen. Luulin että se olisi vain päivärytmin sekoilua pyhien jälkeen, mutta sama kaava toistuu joka ilta. Eikä väsytä; ei aamulla, ei töiden jälkeen kotiin tullessa eikä illalla. En oikein ajattelekkaan yöllä mitään, kuuntelen vaan ääniä ja odotan unta. Rasittavaa.

Ne isot asiat ovat oman kodin ostaminen, naimisiinmeno ja vauvahaaveet. Siinä kai sitä on jo tarpeeksi. Niitä on kaikkia lykätty yhä uudestaan ja uudestaan, ja nyt tuntuu että kaikki pitäisikin hoitua yhtäkkiä kerralla. Omasta kodista on haaveiltu jo kauan, ajatuksissa oli, että ennenkuin lapsi aloittaa koulun, olisi pysyvä koti. Mussukka haaveilee omasta työhuoneesta, jossa minä tai pikkumies ei häiritsisi ohjelmointikoodin naputtelua. Ja naimisiin, ihan vaan siksi että minun mielestäni se tulee ennen jälkikasvun määrän lisäystä. Entäs se jälkikasvun lisätilaus sitten? Kyllä minusta tämä yksikin on ollut ihan hyvä tilanne, mutta mussukka tottakai haluaisi ihan omankin. Ja tietysti leikkikaveri ajatukena on ihana, mutta ikäeroa tulisi jo nyt likimain 6 vuotta, ja ainakin omassa lapsuudessa se oli aika paljon. Pillerilevy tyhjenee parissa viikossa, ja mussukka toivoi että lisää en hakisi. Kai se vähempikin pistää mietityttämään.

perjantai, 28. joulukuu 2007

Tonttujen ja rakettien välissä

Pitkästä aikaa! En vain ole saanut aikaiseksi kirjoitella, laiskuutta kai. Kesän sotkujen jälkeen elo on ollut taas tasaisempaa, mutta aika tuntuu juoksevan silmissä. Kotona on kaikki ollut ihan ok, mussukka viihtyy uudessa työssään ja minäkin vaihdoin vähän tehtäviä töissä, onpa taas vähän mielenkiintoa lisää. Pikkumies on vuoroin meillä ja vuoroin isällään, senkään kanssa ei ole ongelmia ollut. Juuri tuli kotiin joulupäivänä lahjakuorman kanssa; onneksi olin ennalta viisas ja keräsin vanhimpia leluja laatikollisen pois alta.

Joulua vietettiin kotona mussukan kanssa, neljä päivää kahdestaan, hyvää ruokaa ja juomaa, elokuvia ja pelejä. Rentouttavaa :) Ensin tuntui, että outoa olla ilman poikaa kotona, mutta ei se hassumpi vaihtoehto ollutkaan, noin parisuhteen kannalta. Ensi vuonna sitten taas isommalla porukalla.

Nyt vain odotellaan maanantain pippaloita kaveripariskunnan luona. Sen verran tänään laiskotti, että pyysin töistä maanantain vapaata :) Ihana neljän päivän viikonloppu heti Joulun perään.

Kovasti on mussukan kanssa kovasti mietitty, että jotakin harrastusta pitäisi yhdessä kehittää. Ja enemmän liikuntaa, ehdottomasti. Nyt aika menee kotona nyhjätessä ja kokoajan väsyttää. Hän suunnittelee menevänsä kamppailulajin tunneille, kun on sellaista ennenkin harrastanut. Saas nähdä kuinka sohvaperunan käy, arvelen että koville ottaa ;)

Terapia ei ole vieläkään edistynyt, taas on kohta puoli vuotta vierähtänyt. Paperit jätettiin Kelalle tuen hakua varten syksyllä, ja marraskuussa sieltä pyydettiin lisää papereita. Tämän kuun alussa kävimme lähimmän mt-toimiston lääkärin juttusilla lausuntoa varten, taas. Hän aikoi sen viedä seinän taakse Kelaan suoraan, toivottavasti hoitui ajoissa.

Toivotan kaikille mukavaa vuoden vaihdetta, olkaa kiltisti ettei käy vahinkoja rakettien kanssa :)

 

torstai, 6. syyskuu 2007

Eespäin mennään

Vähitellen palaudutaan jonkinlaiseen arkeen ja yritetään laittaa asioita järjestykseen. Muutama päivä oli vaikeaa; ensin itketti ja sitten vitutti, tuntui että luottamus on kadonnut. Miten elän ja asun sellaisen ihmisen kanssa, jonka käyttäytymistä en yhtään osaa ennustaa, joka tuntui yhtäkkiä täysin vieraalta? Joka hetki syytin itseäni ja etsin virheitä omista tekemisistä, vaikka pitäisi se ymmärtää, että jos masennus on kestänyt jo vuosia, niin syytä on muuallakin.

Lääkeannos ei onneksi ollut tappava, hiilellä siitä selvittiin. Pari kertaa käytiin kriisiryhmässä ja sen jälkeen terapian järjestäminen yllättäen helpottui viime kuukausiin verrattuna. Terapeutti löytyi heti (kolmas soitto taisi tärpätä) ja eilen oli ensimmäinen käynti, joka ilmeisesti meni hyvin, koska tänään mies meni papereineen Kelaan, jotta tukipuoli alkaa rullata. Hoitoa suunniteltiin niin, että käyntejä olisi 1/viikko.

Talous on aika kuralla, kun taas pitäisi elää yhdellä palkalla ja normityöttömyysrahalla (n. 27e viideltä päivältä viikossa -20% ennakonpidätys = ei juuri mitään). Mies jo sanoi että pitäisi varmaan töitä etsiä, että pärjätään. Olotila on kai senverran vakiintunut.

Kai se taas tästä? Vuoristorataa, sano.