Mistähän minä sen tänään luin, että naiset oppivat vasta joskus kolmekymppisinä nauttimaan seksistä. Mielessäni nostin käden pystyyn ja sanoin "hep!" Niin minä ainakin, mutta se johtui vain kumppanista. Puhuttiin tästä jonain päivänä, sanoin mussukalle että joskus melkein hävettää jo, niin paljon olen muuttunut näissä asioissa, niin paljon ajatuksia pyörii toisinaan päässä. Mutta miehelläpä olikin asiaan aivan toinen näkökanta; mitä hävettävää siinä voisi olla, kun kerran kohteena on oma kulta? Älä suotta häpeä, ei siihen ole syytä, nauti ja anna tunteiden viedä; siihen sinulla on oikeus. Keskenmenolla oli tietysti osansa, että kaipaan hellyyttä jatkuvasti. Toisaalta taas, raskaaksi tullessani vedän miestä puoleeni kuin magneetti; se sanoikin että joku tuoksu tai ihon tunne tai muu vastaava tekee aivan hulluksi, ei kertakaikkiaan pysty pitämään näppejä irti.

Mutta sitten toisaalta taas, nythän minä en ole raskaana. Onneksi sama hellyys jatkuu siitä huolimatta, sillä sitä minä tarvitsen. Olenpahan vain löytänyt sellaisen kumppanin, joka huolehtii niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Tänään kotiin tullessaan mussukka huomasi heti, ettei kaikki ollut ihan kohdallaan; olin vain pahalla päällä heti aamusta, kaikenlaisten ärsyttävien pikkusattumusten ja kinastelun takia. Ja se teki juuri sen mitä tarvitsinkin, halasi ja höpötti mukavia niin kauan, että sai minut hymyilemään.

Tästä miehestä minä pidän kiinni kynsin hampain, puhun ja pussaan ja teen kaikkeni, että sillä olisi yhtä hyvä olla kuin minulla. Voitteko kuvitella miltä se tuntuu, kun on jotain tämmöistä sen jälkeen, kun on haukuttu, huudettu, huoriteltu, vähätelty, ivattu, tönitty, läpsitty, juoruttu, kytätty... ?

Korville sietäisi saada se, joka joskus sanoi, ettei saa erota kun on lapsikin.