Viime aikoina unet, niiden näkeminen tai näkemättömyys on kovasti vaivannut mieltä. Eräänä päivänä mussukan kanssa unista puhuessani totesin yhtäkkiä, etten muista vuosiin nähneeni unia. Liekö unirytmi muuttunut lapsen saannin jälkeen niin, ettei niitä enää niin paljon ole, tai en vaan muista? Omituiseksi tämän tekee se, että ko keskustelun jälkeen olen viikon sisään nähnyt ja muistanut tasan kaksi unta, molemmat painajaisia.

Ensimmäinen oli ahdistava uni siitä, että mussukalla olisi ollut suhde. Ei minulla oikeasti ole mitään syytä epäillä mitään sellaista. Ehkä alitajunta teki tepposet siitä, kun mussukka mainitsi uuden kurssin opettajan olevan paljon kauniimpi kuin edellisen (se oli siis vain yksi syy miksi hän viihtyy uudessa paikassa, vitsi vitsi.) Toisen näin viimeyönä; olin äitini kanssa hänen lapsuudenkotinsa keittiössä, ilmeisesti ruoanlaittopuuhissa, ja yhtäkkiä koko keittiö täyttyi hämähäkeistä. Sanomattakin lie selvää, että minä inhoan niitä. Tästä unesta taidan kiitellä tuota englantia puhuvaa ystävääni, joka tässä taannoin etsi kaikki inhottavimmat kuvat noista kahdeksanjalkaisista otuksista mitä vaan löysi. Arvoitukseksi tällä hetkellä jää, mitä tekemistä sillä on äidin ja keittön kanssa.