Minä olen oppinut jotakin tosi tärkeää. Nimittäin riitelemisen. Ei, ei tämä ole vitsi.

Pari vuotta sitten silloisessa avioliittohelvetissä riiteleminen oli huutamista, tavaroiden rikkomista, mököttämistä ja todella pahaa oloa, pelkoakin.

Nykyisessä suhteessa puhutaan.

Jotenkin me ollaan opittu kuuntelemaan toista ja sanomaan suoraan mikä mättää. Se on todella vaikeaa, joskus aivan mahdotonta, mutta pitää vaan pitää pää kylmänä ja avata suu. Kun oikein miettii, että mikä harmittaa ja vielä sanookin sen ääneen, asiat pysyvät oikeissa mittasuhteissa ja selviävät nopeasti. Tämä on vähän sellainen ilo pienistä asioista -juttu, mutta oikeasti tämä vaikuttaa ihan normiarkeen niin paljon että ei uskoisi.

Vuosi ja toista kuukautta yhdessäasumista, minä olen rakastunut :)