Tänään olen tehnyt vähän kaikkea hassua, mutta mukava päivä kaiken kaikkiaan. Aamua vietettiin vasta puoliltapäivin... aamuhan siis on silloin kun herätään! Mussukalla oli ihan hitusen päänsärkyä ja univelat taisivat painaa, koska hän jäi sänkyyn lojumaan vielä yhteisen aamujumpan jälkeen (ei tarkempia kommentteja), vaikka kahvi jo tuoksui. Tällaisia aamuja saisi olla useamminkin, herätä kaikessa rauhassa, toisen kädet ympärille kietoutuneena, hengitystä kuunnellen. Hiljaisuus, rauha, ja oma kulta; mikä nautinto.

Itse hipsin vähitellen syömään aamiaisen, ja sitten huomasin että postista oli kolahtanut kuorellinen Villihelmen ihanuuksia. Pari tuntia aikaa ennen töihin lähtöä, siinä kerkesin väkertää kolmet korvakorut ja kolmi-rivisen rannekorun, johon tosin en vielä lukkoa ehtinyt kiinnittää, mutta muutoin valmis. Ko rannekoru pyöri kauan mielessä, siihen tuli ne jonkin aikaa odotelleet roosat makeanvedenhelmet, ruusukvartsit ja muita värimaailmaan sopivia. Jos joskus saan aikaiseksi hommata sen digikameran niin ehkäpä näytän ne teillekin.

Ja sitten tulikin jo kiire töihin. Ja se vasta hauskaa olikin, koska ajoin skootterilla ensimmäistä kertaa pariin vuoteen! Vähän se tuntui tukkoiselta, niinkuin etukäteen pelkäsinkin. Sen siitä saa kun varastoi väärin talven ajaksi eikä ajele yli vuoteen. Mutta oli se ihan ok, vain ylämäessä on ongelmia. Tuntui, että vääntöä löytyy todella pieneltä alueelta, vähän kun kaasukäsi värähtää, niin kone hyytyy täysin. Onneksi huoltoaika on jo varattu.