... kun jo puolessa tuntuu menneen liki kaikki uusiksi. Katsoin noita edellisiä tekstejä, ja siitä tuntuu olevan ikuisuus! Nuo asiat on jo niin kaukaisia, vaikka ne toisaalta on hyvin muistissa, tähän väliin on tullut niin paljon muuta, että ne on painuneet jo jonnekkin kauas ajatusten tavoittamattomiin.

No mistä aletaan?

Ostettiin koti. Kuukausia ravattiin esittelyissa ja pelkkä etuovi.comin avaaminen toi jo päänsäryn. Sitten se löytyi: yksitasoinen rivarineliö, remontoitu ja siisti, ok sijainnilla ja kohtuuhinnalla. Lainapäätös oli pankista jo etukäteen, joten kaupat tehtiin nopeasti. Muutto on oma tarinansa, asunnon myyjät heittäytyivät todella hankaliksi ja aiheuttivat melkoisen stressitulvan, mutta lopulta kaikki oli ohi ja nyt ollaan ihanassa omassa kotosessa. Tai siis pankin omassa ;)

Naimisiinkin mentiin. Ei juuri juhlittu, vaan käytiin maistraatissa. Otettiin molemmat mun tyttönimeni käyttöön, pojalla pysyi isänsä nimi. Se oli kaunis päivä, mukana vain äiti ja yksi kaveripariskunta. Miestä kyllä riepoi ettei ollut mahdollista kutusa sukulaisia kotimaastaan, mutta ei se olisi mitenkään tällä aikataululla järjestynyt. Sanoin, että tehdään kakkosnäytös siellä kun aikaiseksi saadaan. Oli tarkoitus pitää kotonakin kavereille jotkut tupaantuliais-minivihikiäis-pippalot, mutta sitten päädyinkin sairaslomalla ja sekin lykkääntyi. Vihkipäivästä seuraavana lennähdimme Kreikkaan viikoksi. Oi sitä lämpöä ja aurinkoa ja niitä maisemia! Se oli ihanaa, niin rentouttavaa. Ajeltiin skootterilla ympäriinsä ja löydettiin toinen toistaan paratiisimaisempia rantoja.

Niin, sitten kotiin tultua tuli sitä saikkua. Se tuli siksi että pitäisi pysyä makuulla, ettei uusi jälkikasvu päätä aloittaa taivaltaan vielä liian aikaisin. Tehtiin siis niinkuin aiottiin, että lisää en niitä pillereitä enää hakenut. Ja siitähän meni se parisen viikkoa kun tärppäsi... mulla on joku maaginen vietti tähän ilmiselvästi. Laskettu aika on lokakuussa, nyt on siis tuo vyötärönympärys jo melko maksimaalinen. Kävely hengästyttää, ylämäkeen on toivotonta edes yrittää, ja närästys polttaa ajoin todella pahasti, mutta muuten olen ok. Alkuaika meni oksentamiseen, sitä kesti tällä kertaa tosi kauan, kuukausitolkulla, ja painokin hurahti alemmas kuin ennen odotusta. Mutta nyt siis pitäisi olla ihan jees. Maanantaina kuulen, että vieläkö menen töihin vai meneekö koko loppuaika sängyn pohjalla.

Onhan siinä tapahtumaa kerrakseen, mutta nyt ne on kaikki olleet hyviä asioita. Äiti sanoo joka kerta soittaessaan, että on ihana kuulla kun ääni on niin iloinen.