Tulihan se kutsu. Arvatkaas mihin. Päihdepuolen osastolle! Epäilevin mielin menimme hoidonsuunnittelukäynnille,  ja tuntia myöhemmin lääkäri oli tullut samaan tulokseen, että väärä paikka. Eihän miestä joka ei ole kahteen vuoteen käyttänyt yhtään mitään kahvia vahvempaa, voi laittaa sellaisten sekaan jotka käyttävät jatkuvasti. Sovittiin, että hän selvittelee asiaa esimiehensä kanssa ja etsii sopivaa ratkaisua, josta sitten joskus lähiaikoina ilmoitetaan. Sen verran epäileviä tuomaksia ovat kuitenkin, että käskivät käydä huumetestissä, että voivat tarkistaa puhuimmeko totta. Toivottavasti jotakin muutakin apua tarjotaan kuin lääkitystä, mussukka aina itse sanoo ettei se niistä pillereistä miksikään tule.